sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Miksi Kiikkuusta tuli Kiikkuu? Ja mitä Kiikkuu haluaa teille kertoa?

Jos Kiikkuu olisi ollut joku muu kuin Kiikkuu, se olisi saattanut olla Punainen Avaruussukkula tai Laulavat Kirahvit.

Kiikkuusta tuli silti Kiikkuu, koska se järjestettiin ensimmäisen kerran keväällä, jolloin ilma on raikasta ja kaikki vähän niin kuin kiikkuu. Tasan vuosi aikaisemmin olin muuttanut takaisin kotipaikkakunnalleni Kuopioon, ja poikani oli vajaa vuoden ikäinen. Ensimmäisessä kuvassa, jonka otin Kuopiossa, poikani kiikkuu uuden kotimme pihalla. Hän oli juuri vasta oppinut istumaan vauvakeinussa. Keväällä kiikut oli juuri asennettu takaisin kiikuttaviksi ja ilma oli täynnä uuden väreilyä...

Vuosi vierähti täysin hoitokuvioita opetellessa, uudestaan vanhaan paikkakuntaan kotiutuessa ja töihin palatessa. Selvää oli, että freelancer-työt sopivat parhaiten hektiseen pikkulapsiaikaan.

Lastenvaatetapahtuma Kiikkuu sai siis alkunsa väsyneen freelancer-äidin koti-työhuoneelta. Kuopioon piti saada lisää tarjontaa lastenvaatteista ja lastenvaatebuumin yhteiskunnallinenkin sanoma kiehtoi. Rahoituksen ja ajan puutteen takia Kiikkuu järjestettiin kaksi ensimmäistä kertaa harrastelijapohjalta. Suosio oli kuitenkin sen verran suuri, että päätin järjestää Kiikkuun kolmannen kerran isompana (ja tietysti oikein mahtavana) ja apuvoimia järjestämiseen pyysin tahoilta, jotka tekevät samaa muualla Suomessa.

Tänä vuonna Lastenvaatetapahtuma Kiikkuulla on Kuopion kaupungin rahoitus, joka suuntautui graafisen ilmeen uudistamiseen ja markkinointiin. Myyjähaku on nyt käynnissä ja pian Kuopion ja lähialueiden kadut ja ilmoitustaulut täyttyvät Kiikkuun julisteista.

Kiikkuu on heinäkuussa osa Lasten Omaa Festaria eli LOFia. Se on minun ja tuottaja Anja Lapin uudenlainen konsepti, jossa lapset pääsevät itse suunnittelemaan uutta kulttuurifestaria. Lasten festarin tuottaminen lasten kanssa on ollut hurjan hauskaa, ja hyvin avartavaa. Olen huomannut, kuinka paljon siitä sisäisestä avaruudesta, joka meissä kaikissa on, katoaa stressiin, paineisiin, aikuistumiseen ja kuinka paljon lapset tuon luovan yhteyden palauttamisessa voivat tehdä!

Lasten Oma Festari: 18.-24.7. Satamankulma, Tulliportinkatu 1
Lastenvaatetapahtuma Kiikkuu: 23.-24.7. osana Lasten Omaa Festaria

Stay tuned and stay amused! 


Kiikkuun myyjien haku käynnissä!

VIESTI YRITYKSILLE

Hei!

Kuopiolainen Lastenvaatetapahtuma Kiikkuu kasvaa. Suosittu Kiikkuu on tänä kesänä kaksipäiväinen, ja se järjestetään osana uutta, lapsia osallistavaa Lasten Omaa Festaria.

Myyjien haku on käynnistynyt juuri. Se jatkuu 20.6.2016 saakka tai kunnes paikat on täytetty. Jos haluat mukaan, kannattaa varata myyntipaikka nyt!

MIKÄ: Tapahtuma pienille lastenvaatemerkeille ja käsityöläisille. Myyjiä yhdistää kotimainen suunnittelu sekä eettinen tuotantotapa ja tuotantoketjun läpinäkyvyys.
MISSÄ: Kuopion satama, Satamankulma, Tulliportinkatu 1. Sisätilassa myyntipaikkoja noin 20. Tila sijoittuu osaksi Satamankulman kulttuurikeskusta.

MILLOIN: 23.-24.7.2016 klo 10-16
HINTA: 100 € / yksi päivä tai 150 € / kaksi päivää. Hintoihin lisätään alv 24 %.

Ilmoittaudu tällä lomakkeella: bit.ly/kiikkuu_lomake

Lastenvaatetapahtuma Kiikkuu on järjestetty Kuopiossa aiemmin kaksi kertaa vuoden 2015 aikana. Heinäkuussa olemme osa Lasten Omaa Festaria (18.-24.7.2016). Festivaali pitää sisällään mm. työpajoja, teatteria, leikkiä, livemusiikkia ja katuruokaa. Lisätietoja: https://www.facebook.com/events/225499437830264/.

Lastenvaatetapahtuma Kiikkuun järjestää Organic Home Factory, kuopiolaisen tapahtumatuottajan ja toimittajan, Saija Vartiaisen, johdolla.

Otathan yhteyttä, jos sinulla on kysyttävää!

Saija Vartiainen
045 2010234
https://www.facebook.com/Kiikkuu-917821281664785/
lastenvaatetapahtumakiikkuu@gmail.com




perjantai 27. toukokuuta 2016

Kiikkuu tulee uusilla kujeilla

Lastenvaatetapahtuma Kiikkuu on Kuopiossa alkunsa saanut pienten lastenvaatemerkkien ja käsityöläisten tapahtuma. Merkkejä yhdistää kotimainen suunnittelu ja kotimainen tai eettinen tuotanto.

Mitä tämä siis tarkoittaa? Selittelemättä sitä, että Kiikkuu on areena yrityksille, joiden tavoite on, etteivät lastenvaatteet olisi jonkun toisen lapsen tekemät, ja että työntekijöille maksettaisiin reilusti. Hienoa on, että yleensä näistä pienemmistä merkeistä löytää myös uniikimpaa, kiinnostavaa ja raikasta suunnittelua, usein luomumateriaaleja ja pienten tarpeisiin suunniteltuja malleja. 

Idea Lastenvaatetapahtuma Kiikkuuseen lähti siitä, että yksi äiti, joka sattui olemaan työkseen toimittaja ja tuottaja, haksahti lapsensa synnyttyä ekologisiin lastenvaatteisiin. Hän koki, ettei kotipaikkakunnalla ollut yhtään tapahtumaa, jossa lastenvaatteita pääsisi hypistelemään ja ostamaan. Omalle lapselle ei voinut ostaa vaatteita loputtomiin ja tarve piti jotenkin täyttää. Lastenvaatteista piti tehdä työtä. Niinpä hän järjesti yhden Kiikkuun (toukokuu 2015), sitten toisen Kiikkuun (joulun pop up 2015) ja nyt kolmannen Kiikkuun osana Lasten Omaa Festaria eli LOFia. Taustajoukoissa pyörii tällä kertaa myös Lastenvaatekarnevaalin ja Vilppumedian perustaja Anna Vikström. 

Lastenvaatetapahtuma Kiikkuu järjestetään nyt kolmatta kertaa heinäkuussa, la ja su 23.-24.7. Paikkana on Satamassa sijaitseva tunnelmallinen Satamankulma, osoitteessa Tulliportinkatu 1. Myyntipaikat ovat nyt myynnissä! Varaa pöytäpaikkasi ajoissa! Ilmoittautumislomakkeen löydät täältä

Tervetuloa nauttimaan ihanista tuotteista lastenvaatetapahtumaan ja pitämään hauskaa Lasten Omaan Festariin! 

Kiikutaan heinäkuussa! 

Saija Vartiainen 

Ps. Kiikkuun ihanan, tuoreen graafisen ilmeen takana on Terhi Söderlund, PikkuBo-yrityksen perustaja.